keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Keppihevosella Maailmalle hanke päättyy



Keppihevosella Maailmalle hanketta toteutettiin maaliskuusta 2011 joulukuuhun 2012.  Käytännön työksi hanke pääsi heinäkuussa 2011. Vuoden loppuun mennessä hanke oli hyvää vauhtia käynnissä laajalti Liperin kunnan alueella. Vuonna 2012 hanke sai uusia yhteistyökumppaneita ja lisäsi yhteistyötä Liperin koulujen kanssa.  Hanketta toteutettiin koko Liperin kunnan alueella sekä lähialueista Outokummussa, Polvijärvellä ja Joensuussa. Keskeiset toimijat hankkeessa olivat Liperin 4H-yhdistys, liperiläiset yhdistykset, kyläyhdistykset ja yhteisöt, maaseutuyrittäjät, metsästysseurat, alueen Martat sekä yksityiset kuntalaiset (erityisesti ikäihmiset).
Hankkeessa toteutettuja toimintoja ovat olleet eläimiin ja luontoon liittyvät kerhot, leirit, kylätapahtumat, ikäihmisten vierailut, kurssit, kilpailut, kouluyhteistyö sekä kyläillat.  Hanke tavoitti arviolta 1700 liperiläistä tapahtumiin ja toimintoihin. Hankkeen kerhoissa kävi 76 lasta ja Liperin 4H-yhdistys palkkasi hankekerhojen ohjauksiin 11 nuorta. Hankkeen aikana luotiin kontakti Liperin alueen kuuteen kyläyhdistykseen. Kyläyhdistysten kanssa järjestettiin kylätapahtumia, joilla hankkeen teemoja kotieläimet ja luonto tuotiin esille. Hanke osallisti ikäihmisiä mukaan tuomaan esille kotieläimiin ja maaseutuun liittyvää perinnetietoa nuoremmalle sukupolvelle.

Hankkeen toimenpiteet: 


·        Kotieläimiin liittyviä kerhoja kuusi kappaletta, joissa kerholaisia 76, nuoria mukana kerhojen ja leirien ohjaajina 11 henkilöä, aikuisia kerhonohjaajia 4 henkilöä

·        Kotieläimiin ja luontoon liittyviä leirejä 8 kpl

·        Syksyinen koiravaellus Ylämyllyllä

·        Eräkurssi 2 kpl: Jäniksenmetsästys kurssi Taipaleen Erä, noutajakoirat Kaatamon Erä

·        Tallennekurssi, neljä kurssikokoontumista ja kaksi käytännön kurssikertaa videokuvauksesta hankkeen tapahtumissa

·        Tilavierailut: Maito- ja lihakarjatilavierailut, lampolavierailut, villisikatarhavierailu, kanalavierailu, tallivierailut

·        Hanketapahtumat ja tempaukset teemana maaseudun perinteet ja kotieläimet: Salokylän lammaskarkelot, Vaiviossa valjastetaan hevostapahtuma, Viinijärven laskiaisrieha, Käsämän mato-onkikisa, Keppihevosella Komperossa, Kekrijuhla Viinijärvellä, Metsätalouden hevostyöt tutuksi tapahtuma Kukkolassa

·        Vierailut ikäihmisten luokse: koiravierailu palvelutalolle Viinijärvelle, vierailu Liperin vanhainkodille

·        Ikäihmisten vierailut kerhoissa mm. Salokylä ja kesäkerhovierailu Viinijärvellä

·        Osallistuminen muiden järjestämiin tapahtumiin: Liperin leipäpäivät 2011 ja 2012, Jyrin Harrastemessut, Outokummun Erä ja luontokeskuksen lasten elämyspäivät, hankkeen vierailut 4H-yhdistyksen kesäkerhoissa, Pro Liperin ja Rinteelän Ponihaan ponitaitokisat, Pohjois-Karjalan 4H-piirin taitokisat Rääkkylässä, Sofian päivän tapahtuma Jyrinkylässä, Nuorisotakuu Road Show Tiedepuisto Joensuu

·        Pajapäiviä viidellä Liperin kyläkoululla: Mattisenlahti, Käsämä, Vaivio, Risti, Salokylä

·        Valinnaisainejakso Kotieläimet Paloaukean koululla: 12 oppituntia, joihin sisältyi mm. tilavierailu Nostamoon Kaitaniemen karjatilalle

·        Kyläillat hankkeen tuotosten esittelemiseksi: Vaivio, Leppälahti, Käsämä, Viinijärvi ja Salokylä
 
Hankkeen keskeiset yhteistyökumppanit:
 

 
·        PKKY/metsäopetus, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
·        Liperin alueen Martat
·        Vaivio-Härkinvaaran kyläyhdistys
·        Salokylän kylätoimikunta
·        Viinijärven kyläyhdistys
·        Käsämän kyläyhdistys
·        Komperon kyläyhdistys ja kotiseutuosasto
·        Liperin kunta
·        Liperin Leipäpäivät ry
·        Paloaukean museo/Pärnätupa
·        Saarilan maatilamatkailu
·        Kummun Tila
·        Karvisen Kissanpäivät maatilamatkailu
·        Rinteelän Ponihaka
·        Linnanpellon ratsastus- ja valjakkokeskus
·        Lavaniemen kone ja kaivu
·        Taipaleen Erä
·        Kaatamon Erä
·        Pohjois-Karjalan 4H-piiri
·        Pro Liperi
·        Rajavartiolaitos Markku Kuikka
·        yksityiset kuntalaiset
 
 
 
Yhteistyöhankkeet:
·        Tassuttelijat- hanke (Joensuun 4H-yhdistys)
·        Vihermestarit-hanke (TPA/Pohjois-Karjalan ELY-keskus/Pohjois-Karjalan 4H-piiri
·        Lehmisavusta nykyaikaan-hanke (Vaara-Karjalan Leader/ELY-keskus/Keski-Karjalan 4H-yhdistys