perjantai 10. helmikuuta 2012
Laskiaisrieha Viinijärvellä 19.2 klo 11-14
Keppihevosella maailmalle hanke mukana Viinijärven laskiaisriehassa sunnuntaina 19.2 klo 11-14. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Liperin vapaa-aikatoimen, Viinijärven kyläyhdistyksen ja Viinijärven Eläkkeensaajien kanssa. Tervetuloa koko perheen voimin mäenlaskuun, lumikenkäkävelylle ja luistelemaan musiikin tahtiin. Perheen pienimmät voivat testata taitojaan keppihevosradalla.
torstai 2. helmikuuta 2012
Erämies ei pakkasta pelkää..
Sunnuntai 29.1 valkeni elohopean laskiessa -25 asteeseen. Kahdeksan reipasta eräkurssilaista saapui pakkasesta huolimatta Taipaleen Erän metsästysmajalle huoltajineen. Kokoonnuimme ensin sisälle majaan, jota kurssin vetäjät, Mikot olivat lämmittäneet edellisillasta asti. Esittelyjen ja tervetulotoivotusten jälkeen kurssilaiset saivat kertoa aiemmista metsästyskokemuksistaan. Huomattiin, etteivät pojat ole ensi kertaa "metsällä". Myös mukaan tulleilta isiltä löytyi metsästyskokemusta.
Mikko Pääskyvuori kertoi, että ennen vanhaan riista oli hyvä ruoan jatke, mutta tänä päivänä metsästys on lähinnä mukava harrastus, jota voi harrastaa monin eri tavoin.Saalista pyydettiin ennen aikaan
mm. ansalangoin, joiden käyttö ei tänä päivänä ole sallittua. Kurssilla käytiin läpi yleisiä metsätykseen liittyviä turvallisuussääntöjä ja jokamiehenoikeuksia. Mikko Tuomi muistuttukin, että metsä on eläinten koti. Sitä tulee kunnioittaa ja sinne ei jätetä roskia. Samalla tavoin kuin huomaamme jos joku on käynyt kodissamme salaa, myös metsän eläimet huomaavat vierailumme. Vaatii siis oveluutta, että pääsee näkemään riistaeläimiä ja saamaan saalista.
Erämajan takkatulen lämmöstä kurssilaiset siirtyivät majan ympäristöön kaatamaan haapoja jänisten talviravinnoksi. Kurssin kuopus kaatoi suurimman haavan reippain ottein. Ohjelmaan kuului myös eläinten jälkien tarkkailua ja matkan arviointia. Pojilla tuntuikin haulikonkantamat olevan hyvin hallussa. Välillä siirryttiin majaan nauttimaan kuumaa mehua ja pohtimaan metsästäjäntutkintoon liittyviä kysymyksiä. Kurssilaisilla oli vastaukset hyvällä mallilla ja suunnitelmia tutkinnon suorittamiseen oli useammalla pojalla. Kurssille oli otettu mukaan vanha 50-luvulta peräisin oleva Champion-haulikko, jota pojat tutkivat tarkkaan.
Kurssilaisten isät pääsivät osallistumaan kurssin ohjelmaan kertomalla omia kokemuksiaan metsästyksen parista. Heiltä löytyi kokemusta niin metsästyskoirien parista kuin jänismetsältäkin. Tällä kertaa jäniksen ajattaminen jäi väliin kovan pakkasen takia, mutta maastolenkeillä pohdittiin jäniksen käyttäytymistä ajotilanteessa ja mahdollisia passipaikkoja. Makkaranpaiston jälkeen yksi kurssilainen ehdotti lopuksi piiloleikkiä aikuiset vastaan lapset. Kun viimeinenkin piiloutuja oli löydetty, siirryttiin majaan kurssitodistysten jakoon. Viinijärven 4H-kerhon ohjaajat olivat pitänet huolen, ettei takkatuli pääse sammumaan. Lämmittely ulkoilun jälkeen tulikin tarpeeseen. Päivästä jäi mieleen reippaat kurssilaiset punaisine poskineen ja yksi isä totesikin päivän päätteeksi, että kyllä tämä kotiolot kymmenkertaisesti voittaa. Iso kiitos mahtavasta päivästä kaikille mukana olleille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)