maanantai 17. lokakuuta 2011

Koiravaellus

Liperin 4H – yhdistyksen Keppihevosella Maailmalle – hanke ja Joensuun 4H – yhdistyksen Tassuttelijat – hanke yhteistyössä järjestivät yhteistyössä Syksyisen koiravaelluspäivän Liperissä 16.10.2011. 

Koiravaellukselle lähdettiin Viljatie 1:stä. Vaellukselle lähti viitisentoista henkilöä ja kymmenisen koiraa. Ilma oli kuulas ja kirkas, hyvä sää lenkkeilylle. Vaeltajat saapuivat perille Harinjärven rannalla olevalle laavulle vajaan tunnin kävelyn jälkeen. 
Laavulla pitkän linjan koirakasvattaja Martti Väätäinen Kennel Vehkakalliosta kertoi kuulijoille koiran käsittelystä ja kasvatustyöstä. Oli ilo kuunnella koiramiehen ajatuksia koiran oikeasta hoidosta. Väätäinen painotti koirien oikeaa käsittelyä, – laumanjohtajuuden tärkeys huomioiden -, ruokintaa ja liikuntaa. Väätäinen kertoi myös huomioitaan koirien kasvatustyöstä ja antoi nuorille hyviä vinkkejä mm. pennun valintaan, hoitoon, kasvattamiseen, oikeanlaisten henkilöiden löytämiseen ja kennelliiton ohjeisiin. 
Luonnon helmassa olevan luennon lisäksi laavulla syötiin makkarat ja juotiin mehut. Välipala teki hyvin kauppansa. Syömisen ja jutustelun päätteeksi lähdettiin vaeltamaan takaisin Viljatielle.
Reipas koirahenkinen porukka nautti retkestä, koiratkin selvästi tykkäsivät liikkua isommalla porukalla. Retken innoittamana tähytään jo kohti kevättä, jolloin voitaisiin tämä hauska koiravaellus tehdä uudelleen.


Koiravaellus on polkaistu käyntiin

Mukana oli kaikenlaisia koiria

Porukan ensimmäiset saapumassa laavulle
 


Perillä laavulla
Martin luentoa kuunneltiin tarkkaavaisesti

Syksyinen metsä on karuudessaan kaunis
Martti Väätäinen ja Katja Tohmo sinisissään


Iso kiitos kaikille osallistujille, tehdään tämä uudestaan.
4H - yhteistyö on voimaa!

maanantai 10. lokakuuta 2011

Syksyinen koiravaellus Liperissä 16.10.2011

Syksyinen koiravaellus 16.10. klo 12.00 - 15.00

Koiravaellus lähtee Ylämyllyn monitoimitalolta, osoitteesta Viljatie 1.

Vaelletaan koirien kanssa laavulle. Kaikille vaeltajille on tarjolla laavulla makkaraa ja mehua, lisäksi laavulla jutellaan vapaamuotoisesti koirien kasvatustyöstä ja käsittelystä. Asiantuntijana vaelluksella on pitkäaikainen kasvattaja Martti Väätäinen Kennel Vehkakalliosta.  Laavulta vaellamme takaisin lähtöpaikkaan. Vaelluksen aikana pääset myös tutustumaan Liperissä toimiviin dogsittereihin.  Säävarauksella.

Vaellukselle osallistuvan koiran on oltava vähintään 8 kk vanha ja rokotuksien voimassa. Huomioithan että juoksuiset nartut ja aggressiiviset koirat jätetään kotiin.

Ennakkoilmoittautumiset 12.10 mennessä Marikalle p. 040 820 8307
Lisätietoja tapahtumapäivänä Katjalta p. 040 717 6990

Ilmoittauduthan pian, paikat menevät äkkiä täyteen!

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Lammaskarkelot Liperin Salokylällä

Lammaskarkelot 25.9.2011

Liperin 4H -yhdistyksen Keppihevosella Maailmalle -hanke järjesti yhteistyössä Salokylän Kyläyhdistyksen, Marttojen ja Vanhempainyhdistyksen kanssa LAMMASKARKELOT Salokylän koululla Liperissä.

Lammaskarkeloissa oli näytillä kaikkiaan 11 lammasta ja kaiken ikäiset ihmiset pääsivät tutustumaan lampaiden elämään nykyaikana ja ennen vanhaan. Lammastaitaja Maija näytti lampaiden kerintää Huli -pässin kanssa, ja myös lapset pääsivät kokeilemaan keritsemistä. Keritsemisen lomassa Maija kertoi mitä kaikkea lampaan villasta voi valmistaa. Ennen vanhaan villasta on valmistettu hattuja, lapasia, sukkia ja vaatteita. Huopikkaita on myös tehty lampaanvillasta.

Keritsemisen jälkeen lampaanvillasta tehtiin karstaamalla leppeitä. Leppeet ovat pitkulaisia pieniä lampaanvillahahtuvia, joista voidaan kehrätä lankaa. Karkeloissa näytettiin myös leppeiden tekoa, jota halukkaat pääsivät myös kokeilemaan. Leppeiden teon lisäksi paikalla oli hieno rukki, jolla kehrättiin lankaa. Kehräämistäkin pääsivät halukkaat kokeilemaan.

Lampaanvillalla pääsi myös kokeilemaan huovuttamista. Pienten huovutustaiturien jäljiltä tuli vaikka millaisia hienoja taideteoksia villasta. Kaiken päälle tarjolla oli myös ruumiinravintoa lammaskaalin muodossa. Perinteiset kahvit ja pullat olivat tietenkin tarjolla tapahtumaan osallistujien iloksi.

Lammaskarkelot, ja niiden yhteydessä järjestetyt nappulajuoksut keräsivät mukavasti ihmisiä kasaan, parhaimmillaan tapahtumassa oli noin 80 henkilöä.

Liperin 4H -yhdistyksen Keppihevosella Maailmalle -hanke kiittää yhteistyökumppaneita ja yleisöä iloisesta osallistumisesta tapahtumaan!

Liperin Leipäpäivä

Liperin Leipäpäivä 24.9.2011

Keppihevosella Maailmalle -hanke ja Liperin 4H -yhdistys yhdessä olivat mukana Liperin Leipäpäivillä. Lapset pääsivät kokeilemaan leikkimielistä keppihevosrataa, jossa oli tehtävänä pujotella kartioita, hypätä muutama pieni este ja heittää hevosharjoja ämpäriin. Palkinnoksi reipas suorittaja sai hevosaiheisen vihkon.

Liperin 4H -yhdistys oli tuonut mukaan myös puujalkoja, joilla kaikki halukkaat pääsivät kokeilemaan puujalkakävelyä. Leikkimielisen puujalkakävelykisailun voitti Camilla Hiltunen, joka käveli puujaloilla 315 metriä! Onnea Camillalle, hän hienolla suorituksellaan tienasi itselleen elokuvalipun.

Päivän sää oli vaihteleva, välillä esiteltiin toimintaa auringonpaisteessa ja hetken päästä pienessä vesisateessa. Onneksi kuitenkin kävijöitä oli sen verran, että mahdollisesti saimme taas uusia kerhonohjaajia mukaan Liperin 4H -yhdistykseen.

maanantai 5. syyskuuta 2011