tiistai 24. tammikuuta 2012

Tallennekerhon aikataulu

Huomio kaikki digivideokuvaamisesta ja kuvan käsittelystä kiinnostuneet! Tallennekerhon ajankohta on varmistunut. Ensimmäinen kokoontuminen Ylämyllyllä, Ylämyllyn monitoimitilassa Viljatie 1 keskiviikkona 15.2 klo 17.00. Tallennekerhon ohjaaja Niko Kovanen Joensuusta perehdyttää kerholaiset kuvaamiseen ja kuvamateriaalin käsittelyyn. Kerhokertojen aikana kerholaiset osallistuvat Keppihevosella maailmalle- hankkeeseen liittyvän lyhytelokuvan tekemiseen. Innokkailla kuvaajilla on mahdollista työllistyä satunnaisesti hankkeen tapahtumien kuvaukseen. Kaikki 12-16 vuotiaat kuvankäsittelystä kiinnostuneet, tervetuloa! Mukaan mahtuu 6 nopeinta. Lisätietoja numerosta 045 892 4847 Mirva

maanantai 23. tammikuuta 2012

Ajankohtaiset tapahtumat

Eräkurssin ensimmäinen tapaaminen 29.1. Taipaleen Erän metsästysmajalla klo 10-14. Kaikki metsästyksestä kiinnostuneet 8-16- vuotiaat (myös nuoremmat huoltajan seurassa), mukaan mahtuu vielä! Ensimmäisen kurssikerran aiheena metsästys harrastuksena, koiran käyttö metsästyksessä sekä jäniksen metsästys. Ilmoittautuminen numeroon 045 892 4847

perjantai 20. tammikuuta 2012

Talvinen tervehdys, uusi hanketyöntekijä esittäytyy!

Hei, olen Mirva Pääskyvuori, Keppihevosella Maailmalle- hankkeen uusi hanketyöntekijä. Taustastani sen verran, että olen ollut mukana Liperin 4H-yhdistyksen toiminnassa muutamia vuosia, joten Liperin 4H-yhdistyksen hallinnoiman Keppari- hankkeen kyytiin hyppääminen oli enemmän kuin mieluinen tehtävä. Talvi on pyörähtänyt mukavasti käyntiin hankkeen kannalta. Marraskuussa valjastettiin Vaiviossa useampikin hevonen hevostapahtumassa ja saimme talteen hienoja kokemuksia hevosten käytöstä ennen ja nyt. Kiitos onnistuneesta tapahtumasta kuuluu Vaivio-Härkinvaaran kyläyhdistykselle, kaikille talkoolaisille ja tapahtumaan osallistuneille! Tapahtumasta on tulossa kattavampi selostus blogiin piakkoin.

Talvella on luvassa paljon muutakin toimintaa, tammikuun 29. päivä on eräkurssin ensimmäinen tapaaminen. Kurssi on suunnattu 8-16- vuotiaille metsästyksestä ja kalastuksesta kiinnostuneille lapsille ja nuorille. Kurssi kokoontuu ensimmäisen kerran Taipaleen Erän metsästysmajalla. Mukaan kurssille voi tulla yksin tai vanhemman kanssa. Ensimmäisellä kurssikerralla perehdytään metsästykseen harrastuksena, koirien käyttöön metsästyksessä sekä jäniksen metsästykseen. Kurssilla saat tietoa myös metsästyskortin suorittamiseen liittyvistä asioista.

Helmikuussa starttaa tallennekurssi digivideokameralla kuvaamisesta kiinnostuneille Honkalammella. Tallennekurssilla tutustut kuvaamisen saloihin ja saat kokemusta kuvamateriaalin editoinnista. Kurssin osallistujat ovat mukana hankkeen tapahtumista tuotetun lyhytelokuvan valmistuksessa. Keppihevoshankkeen tapahtumista saat tietoa myös facebookista ja Liperin 4H-yhdistyksen nettisivustolta liperi.4h.fi. Ota rohkeasti yhteyttä numeroon 045 892 4847, jos haluat saada lisätietoa hankkeesta, ilmoittautua kurssille tai sinulla on hyviä ideoita. Omasta puolestani, tervetuloa Keppihevosen kyytiin!